okei eli mulla on ilmesesti menossa tämmönen pahanonnenputki joka alkoi viime elokuussa kun muutin Ouluun. Oon ollut viime elokuusta asti työttömänä ja koska oon ahistunu kasa paskaa (myös paperilla) en oo uskaltanu tehdä asialle juuri mitään, kun kaupan kassallakin saan jo tavallisesta asioinnista paniikkikohtauksen yleensä. Huhtikuussa mulla tuli tylsyysmittarin raja vastaan ja hakeuduin hoitoon uudestaan (viimeksi pari vuotta sitten ollu), kun edes mun ocd-siivouspakkomiellekkään ei enää täyttänyt päiviä samallalailla kun työnteko (ihmekö tuo jos joka päivä siivoaa lattiasta kattoon kämpän?). Varasin ajan lääkärille, ja vaikka itse suhtaudun erittäin nihkeästi ja epäilevästi jokaikiseen valkotakkiin, tämä täti olikin mukava. Ymmärtäväinen ja ystävällinen. Itkeä tihrustin jopa vastaanotolla kertoessani ongelmistani ja kuinka kovasti nakertaa jälleen olla tässä samassa pisteessä pääni kanssa jossa olen jo niin monta kertaa ollut. Sain lähetteen psykiatriselle! Voi onnenpäivät. Tämän takia minut siirrettiin työkkäristä Byströmin Nuortenpalveluihin, jotta pääsisin paremmin työnsarkaan kiinni. Voi onnenpäivät taas! Innoissani odotin koska pääsen taas terapiaan ja tekemään töitä ja tottumaan ihmisiin. MUTTA sain kirjeen missä kerrottiin että olen jonossa (tämä ok, ei voi olla resursseja kaikille koko ajan) psykiatriselle puolelle, jonotus maksimissaan 6 kk. Ärsytti mutta ok, varmaan kesän aikana tulee tieto mihin pääsen hoitoon. Sitten Byströmiltä ilmoitettiin että tarvitsen lausunnon jotta voin olla heidän asiakkaansa. Tästä alkaa kaikki hauskuus. Oli siis toukokuu. Aloin metsästää samantien lausuntoa. Soitin omalle hoitajalle että tämmönen tilanne, saisko lausuntoa? Ni ei saanut, odota psykiatrisen aikaa. Kuukauden päästä (heinäkuun ekalla viikolla), soitin itse psykiatriselle jonotuspalveluun. Kaikki lääkärit kesälomalla, ei saa lausuntoa, soita omalle hoitajalle. Soitin omalle hoitajalle, vain saadakseni selville että koko mun oma terveyskeskus on kiinni. Soitin lähimpään toiseen teekoohon. Ei ketään paikalla joka voisi lausunnon kirjoittaa ennen elokuuta. Ärsytti taas. Mulla kun oli 9.8 aika uudestaan Byströmille, johon olisi lausunto pitänyt olla mukana. Heinäkuun viimeisellä viikolla iski paniikki, mistään ei ollut kuulunut mitään. Lähetin sähköpostia Byströmille että tilanne on tämä että mulla ei sitä lausuntoa ole. Sieltä tuli vastaus että ovat lomalla, mutta päivä määrä oli maalis-huhtikuunvaihde. Iski isompi paniikki, huomaavatkohan ne mun sähköpostia koskaan ja milloin edes päättävät lomansa? Viikon kuluttua siitä (muutama päivä ennen Byströmin aikaa) he soittivat mulle ja sanoivat että eihän tilanteelle mitään voi, tule nyt silti käymään. Elokuun yhdeksäntenä aamuna puhelin soi ja oma hoitaja soitti vihdoinkin takaisin! Sanoi että lausunto olisi nyt saatavilla, eikä tarvitsisi edes tulla paikanpäälle vaan omalääkäri voisi sen viimetapaamisen (huhtikuu) perusteella kirjoittaa. Ja että se tulisi postissa! Voi onnenpäivät! Vihdoin jotain tapahtuu! Menin Byströmille ristiaskelhypyllä, olin niin onnellinen! Selitin että nyt se varmasti olisi tulossa jo se lausunto! Herra siellä sanoi että mahtavaa! Postita kopio sitten meille. Päivät kuluivat, lausuntoa ei kuulunut. Kahden viikon päästä siitä kun hoitaja soitti (toissapäivänä) sain Kelalta viestin. Pitäisi hakea sairaspäivärahaa lääkärin lausunnon perusteella. MITÄ? Paniikki iski. En halunnut sairaspäivärahalle, halusin vain töihin! Soitin Kelalle. Kevyen jonottelun (45minuuttia) jälkeen ihana mieshenkilö kuunteli tuskaista paniikkiani siitä kuinka tässä nyt on väärinymmärrys eikä sen lääkärinlausunnon pitänyt heille edes mennä. Hän ymmärsi, lupasi postittaa lausunnon mulle loppuviikkoon mennessä sekä ottaa minut pois sairaspäivärahakäsittelystä. TÄNÄÄN VIHDOIN lausunto tuli postissa! Voi onnen päivät!! Avasin sen, luin sen ja mitä! Ihana oma lääkärini on määrännyt minut sairaslomalle lähes marraskuulle asti! Kysymättä minulta, tapaamatta minua! Tähdensin nimenomaan että haluan vain terapeutin ja töihin. En mitään muuta, en sairaslomaa, en muuta. Joten tästä varmaan alkaa B-lausunto, saaga 2, kun alan selvittelemään kuinka hyvin tuo lausunto nyt paskoi mun mahdollisuudet päästä Byströmin kautta töihin ennen ensi vuotta. Oulun kaupunki ja minä ei tulla toimeen. Olisipa edes ystävä täällä kenen kanssa voisin nauraa tätä paskaa akuankka olemustani ja julistaa sota Oulua vastaan. Auttakaa. Oikeesti auttakaa ennen ku joudun hakemaan jälkiaborttia kelalta.
