Antti Holma pÀivitti Homsantuun
Antti Holman JÀrjestÀjÀssÀ kohdataan romanihahmo, joka pakottaa miettimÀÀn katsojan valtaa.
Suomalaisen kirjallisuudenhistorian ehdottomasti vaikuttavimman yhteiskuntakriittisen repliikin esittÀÀ Homsantuu eli Kerttu VÀÀnÀnen, kuten hÀnen oikea nimensÀ kuuluu.
Ikimuistoisen vuorosanansa hĂ€n lausuu vuonna 1885 ensi-iltansa saaneen Minna Canthin nĂ€ytelmĂ€n Työmiehen vaimo lopussa: âTeidĂ€n lakinne ja oikeutenne, hahaha â NiitĂ€hĂ€n minun pitikin ampua!â
Niin tosiaan, mitÀ hyötyÀ olisikaan uhkailla yksittÀisiÀ vÀÀrintekijöitÀ, kuten hÀntÀ pettÀnyttÀ miestÀ, kun vika kerran on rakenteissa, jotka pÀÀstÀvÀt miehen pÀlkÀhÀstÀ.
Homsantuu ei ollut ensimmĂ€inen omapĂ€inen romaninainen lĂ€nsimaisessa taiteessa eikĂ€ ainoa romani suomalaisessakaan kirjallisuudessa, kuten Viola Parente-ÄapkovĂĄ kirjoittaa erinomaisessa artikkelissaan Kotimainen toinen: romanit suomalaisen kirjallisuuden rakennusaineena (2011). Romaninaisten tanssia oli nĂ€hty esimerkiksi suosituissa unkarilaisissa nĂ€ytelmissĂ€. NykyÀÀn varmasti tunnetuin edeltĂ€jĂ€ Homsantuulle on Victor Hugon Pariisin Notre-Dame -teoksen (1831) Esmeralda.
Vaikka Homsantuusta löytyy useita hĂ€ntĂ€ edeltĂ€neistĂ€ mustalaishahmoista tuttuja piirteitĂ€ ja vaikka hĂ€nkin edustaa nĂ€ytelmĂ€n maailmassa villeyttĂ€, eksotiikkaa ja ulkopuolisuutta, on hĂ€nessĂ€ kuitenkin aivan erityistĂ€ perÀÀnantamattomuutta, toimijuutta. NĂ€ytelmĂ€n maailmassa hĂ€n on ainoa, joka rohkenee uhmata âlakia ja oikeuttaâ.
Jos oli Homsantuulla edeltĂ€jiĂ€, on hĂ€nellĂ€ seuraajiakin. Antti Holman romaani JĂ€rjestĂ€jĂ€ (2014) pĂ€ivittÀÀ Homsantuun hahmon â tavallaan.
Teatterimaailmaan sijoittuvassa romaanissa valmistellaan Lainapeite-nimistÀ kantaesitystÀ Suomalaiseen Teatteriin (samannimisessÀ teatterissa kantaesitettiin myös Työmiehen vaimo). NÀytelmÀn yhtenÀ roolihahmona olevan romanikerjÀlÀisen rooliin halutaan aito Helsingin kaduilla kerjÀÀvÀ romanianromani.
NĂ€ytelmĂ€n kĂ€sikirjoittaja ja ohjaaja Kimmo-Pekka Erjamaa selittÀÀ hahmon funktiota esityksessĂ€: âKulkuri voi valita asemansa, kerjĂ€lĂ€inen ei. Ja se on myös allegoria teatterista ja katsojasta ja nĂ€yttelijĂ€stĂ€, kaikki on valintoja, kaikki mitĂ€ me katsotaan on valintaa, kaikki mitĂ€ me nĂ€ytetÀÀn on valintaa.â
Vaikka Holman romaanin perusvire on traaginen, sen tyylilajia voi luonnehtia satiiriksi, ja siksi teatterilaisten sanomiset asettuvat vÀistÀmÀttÀ humoristiseen, pyrkimysten tekopyhyyden paljastavaan valoon:
âKerjĂ€lĂ€inen nĂ€yttĂ€möllĂ€ antaa ihmisille mahdollisuuden tarkastella köyhyyttĂ€ useammalla tasolla ku vaan tilastoina. Oikea, aito kerjĂ€lĂ€inen vaikuttaa katsojaan tunnetasolla. Teatterissa aina kysytÀÀn, et onks tÀÀ uskottavaa, onks tÀÀ uskottavaa. TÀÀ on uskottavaa.â
Romaanin pÀÀhenkilö Tarmo saa toimeksiannokseen jĂ€rjestÀÀ romanikerjĂ€lĂ€isen lavalle. TehtĂ€vĂ€ ei ole helppo, sillĂ€ Tarmon on vaikea lĂ€hestyĂ€ kadulla nĂ€kemÀÀnsĂ€ romaninaista âhyvinvoinnin, valtion kustantaman taiteen, keskiluokkaisuuden lĂ€hettilÀÀnĂ€â. Kun Tarmo lopulta puhuttelee naista, hĂ€n heittÀÀ tĂ€mĂ€n kĂ€yttĂ€mĂ€n keruuastian pois ja sanoo, ettĂ€ nyt naisella olisi elĂ€mĂ€nsĂ€ tilaisuus valita toisin ja ryhtyĂ€ nĂ€yttelijĂ€ksi. Tilanne pÀÀttyy kuitenkin siihen, ettĂ€ Tarmo ajetaan pois paikalta.
Lopulta Tarmo saa viestin Prinzesa-nimiseltÀ naiselta, joka on valmis ottamaan työtehtÀvÀn vastaan. Naisen tavatessaan Tarmo hÀmmÀstelee tÀmÀn hyvÀÀ englanninkielentaitoa, mutta hÀpeÀÀ samalla omaa ihmetystÀÀn, johon sisÀltyy oletus siitÀ, etteivÀt kerjÀlÀiset osaa muita kieliÀ kuin omansa.
Tarmo pohdiskelee myös hĂ€nen ja Prinzesan vĂ€lillĂ€ ammottavaa ârotkoaâ ja Prinzesan saaman palkan mahdollista kohtaloa kerjĂ€lĂ€istoimintaa organisoivien rosvojen kĂ€sissĂ€. Tarmo ei ylipÀÀnsĂ€ tiedĂ€, miten suhtautua Prinzesaan, ja kĂ€yttĂ€ytyy naisen seurassa ikÀÀn kuin tĂ€mĂ€ olisi korkea-arvoinen vieras. Prinzesa synnyttÀÀ Tarmossa ristiriitaisia tuntemuksia:
âEn uskaltanut puhua hĂ€nelle kuten en olisi uskaltanut puhua presidentillekÀÀn. HĂ€nen silmĂ€nsĂ€ olivat samaan aikaan pelokkaat ja uhmakkaat. HĂ€ntĂ€ ei voinut hyvĂ€llĂ€ tahdollakaan sanoa kauniiksi, mutta olisin silti halunnut katsella hĂ€nen kasvojaan, ne olivat niin selvĂ€sti vieraan kasvot.â
NĂ€ytelmĂ€seurueessa tulokas aiheuttaa niin ikÀÀn hĂ€mmentĂ€viĂ€ tunteita. Yksi nĂ€yttelijöistĂ€ epĂ€ilee, ettĂ€ Prinzesalla on eri bakteerikanta kuin heillĂ€, mutta muut moittivat hĂ€ntĂ€ rasismista. Samainen valittaja kysyy, miksi rooliin ei palkattu ammattilaista, âkai nĂ€yttelijĂ€ osaa yhden kerjĂ€lĂ€isen tehdĂ€â. HĂ€nelle vastataan, ettĂ€ siinĂ€hĂ€n on juuri koko homman juju, eli ettĂ€ âtodellinen kerjĂ€lĂ€inen, todellinen siirtolainen avaa aukon fiktioon, esitystilanteeseen, siis ettĂ€ mehĂ€n ollaan kaikki ihmisiĂ€, todellisia ihmisiĂ€â.
Kyynisempi kollega varmistelee, ettÀ mistÀ yleisö sitten voi tunnistaa lavalla olevan kerjÀlÀisen aitouden, johon toinen vastaa, ettÀ kaiketi tieto tulee kÀsiohjelmaan.
Ohjaajan ohjeet Prinzesalle kertovat, millaisia reaktioita roolihahmolla haetaan: âBut also can you be more sad? Now, too normal. With face maybe act sadness and cold?â Ohjeen kuultuaan Prinzesa haluaa kysyĂ€ jotakin, ja muut kuvittelevat sen liittyvĂ€n ohjaajan juuri antamiin neuvoihin, mutta asia koskeekin sitĂ€, milloin hĂ€n saa palkan. Ohjaaja naurahtaa ja sanoo suomeksi: âKyllĂ€pĂ€ on kerjĂ€lĂ€inen hienosti perillĂ€ työehtosopimuksista.â
Ristiriita sen vÀlillÀ, mitÀ nÀytelmÀssÀ kenties halutaan sanoa, ja sen vÀlillÀ, miten Prinzesaa tosiasiassa kohdellaan, ei voisi juuri olla suurempi.
Prinzesa osoittautuu nĂ€ytelmĂ€seurueelle hankalaksi palaksi, sillĂ€ hĂ€n ei asetu nöyrĂ€n kerjĂ€lĂ€isen rooliin vaan esimerkiksi syö mieluummin hampurilaista kuin teatterilla tarjolla olevan edullisen âlinjastolounaanâ. Tarmo pohdiskelee, ettĂ€ âtietenkin kerjĂ€lĂ€inen saa olla pitĂ€mĂ€ttĂ€ suomalaisesta linjastolounaastaâ, mutta tunnustaa âfasistiminĂ€nsĂ€â kysyvĂ€n, ettĂ€ âmikĂ€ oikeus nollaihmisellĂ€ on nirppanokkailla hyvĂ€n ja terveellisen perusravinnon edessĂ€â.
Tarmolle Prinzesan vĂ€linpitĂ€mĂ€ttömyys on loukkaavaa: âKaikki odottivat hĂ€neltĂ€ pohjatonta kiitollisuutta, tulitikkutytön katsetta, pelastetun, lunastetun vĂ€risevÀÀ ÀÀntĂ€. Mutta Prinzesa oli kovettunut ja valpas.â
Tarmo kokee Prinzesan jopa niin etĂ€iseksi, ettĂ€ tĂ€mĂ€n seura auttaa hĂ€ntĂ€ ymmĂ€rtĂ€mÀÀn, âmiten oli mahdollista se, ettĂ€ ihmiset katselivat ikkunoista tekemĂ€ttĂ€ mitÀÀn, kun heidĂ€n naapureitaan lapioitiin junanvaunuihin keskitysleireille kuljetettaviksiâ.
Vaikka Prinzesa ei vaikuta olevan erityisen kiinnostunut  nĂ€ytelmĂ€n sisĂ€llöstĂ€, hĂ€n kĂ€y Tarmon kanssa lyhyen vuoropuhelun sen teemasta, jota Tarmo selittÀÀ englanniksi nĂ€in: âBest love is the love that is not there.â Tarmo toteaa kuitenkin olevansa samaa mieltĂ€ Prinzesan kanssa, kun tĂ€mĂ€ kommentoi kuulemaansa: âFucking stupid.â Kirjassa kerrotun perusteella lukija on tullut samaan johtopÀÀtökseen.
Lopulta Tarmo sadattelee mielessÀÀn Prinzesan penseÀÀ asennetta ja kĂ€ytöstĂ€: âKyllĂ€ minĂ€ tiedĂ€n, ettĂ€ sinun elĂ€mĂ€si on vaikeaa, sinĂ€ olet paperiton kerjĂ€lĂ€inen, sinĂ€ olet kaiken kurjuuden ruumiillistuma. Mutta se ei tarkoita sitĂ€, ettĂ€ sinun pitÀÀ olla ilkeĂ€ ja epĂ€kohtelias.â Tarmo muistelee, mitĂ€ kaikkea on tehnyt Prinzesan puolesta, auttanut ja huolehtinut, ja tunnustaa senkin, ettĂ€ on siinĂ€ samalla pessyt omaatuntoaan:
â[M]inĂ€ ymmĂ€rrĂ€n, ettĂ€ sinun tehtĂ€vĂ€si maailmassa on olla tikku minun varpaassani, muistuttaa siitĂ€, ettĂ€ minun ongelmani eivĂ€t ole mitÀÀn, ettĂ€ minĂ€ olen hemmoteltu, typerĂ€, pullea, amerikkalainen lapsimissi ja sinĂ€ olet kĂ€rpĂ€nen nĂ€lkĂ€isen afrikkalaisen vauvan silmĂ€ssĂ€.â
Mutta huolimatta tÀstÀ tiedostamastaan epÀtasa-arvosta heidÀn vÀlillÀÀn Tarmo kiehuu kiukusta, haistattaa mielessÀÀn Prinzessalle ja puristaa tÀtÀ ranteesta aivan liian kovaa.
Kun Prinzesa ei ilmaannu paikalle nĂ€ytelmĂ€n ensi-iltaan, jĂ€rjestĂ€jĂ€nĂ€ työskentelevĂ€n Tarmon ei auta muu kuin kietoa kukkahuivi pÀÀhĂ€nsĂ€, astua itse lavalle ja nĂ€ytellĂ€ kerjĂ€lĂ€isen rooli: âMikĂ€ lie kuumotti poskiani, hĂ€peĂ€ tai lamppujen lĂ€mpö, nĂ€yttĂ€mön taika tai fiktion vĂ€reily.â
Mutta ei Prinzesan tarina pÀÀty vielĂ€ tĂ€hĂ€nkÀÀn, sillĂ€ hahmon aiheuttamaan vieraannuttamisefektiin tuo vielĂ€ yhden lisĂ€kierteen lisÀÀ romaanin lopussa oleva lyhyt viesti, jonka kirjoittaja âtekee lisensiaatintyötĂ€ Euroopan vĂ€hemmistöistĂ€â. Sen kirjoittaja, âintersukupuolinen saamelainenâ,  kertoo âtekeytyneensĂ€â Prinzesan rooliin tutkimustarkoituksessa. HĂ€n sanoo valehdelleensa vain nimensĂ€, muutoin hĂ€n oli vain reagoinut muiden odotuksiin.
Monikerroksinen roolileikki lĂ€pivalaisee enemmistön ja vĂ€hemmistön vĂ€lisiĂ€ asenteita ja suhteita. Prinzesaa esittĂ€vĂ€ tutkija kirjoittaa viestissÀÀn katsojan vallasta, etuoikeutetusta mahdollisuudesta asettua katsomaan vierasta ylĂ€viistosta ja ajatella, ettĂ€ nouse sinĂ€ kerjĂ€lĂ€inen siitĂ€ ylös ja korjaa itse elĂ€mĂ€si suunta: âTanssi sinĂ€, minĂ€ katson ja mÀÀrittelen saatko jatkaa.â
Homsantuulle ja Prinzesalle on yhteistÀ paitsi heidÀn romaniutensa myös se, ettÀ molemmat laittavat lukijan miettimÀÀn katsojan valtaa. MistÀ suunnasta minÀ katson?