NokkosPrinsessa

Kirjeen! Niin kuin ihan paperista tehdyn!

Jane avasi tuon muinaishistoriallisen kommunikaatiotavan ja veti esiin toisen paperin. Hieman haparoivilla vedoilla kirjeeseen oli kirjoitettu ihmisten englannin kielellä ja aakkosilla osoite, kellon aika, Garruksen nimi ja perässä vielä hellyttävä pieni sydän.

Janen suunpielet nykivät pakonomaisesti näkiessään tuon sydämen ja Traynor, joka oli tuijottanut tarkkaavaisesti, kikatti kätensä takaa.

"Kiitos Traynor", Jane sanoi hymyillen ja pisti kirjeen takaisin kuoreensa, "Katsotaan seuraava kohteemme myöhemmin. Olemme Citadelin telakassa kiinni joka tapauksessa vielä viitisen päivää."

Traynor astui pois tieltä antaen Janen laskeutua lyhyet portaat ja lähteä kulkemaan kohti Normandin hissiä.

"Reilusti aikaa romanttiselle seikkailulle!" Traynor nauroi turhankin kovaa saaden lähellä olevien sotilaiden päät kääntymään.

Jane mulkaisi Traynoria, joka jatkoi virnuiluaan ja karkasi sitten aluksen keulaan flirttailemaan Edille. Jane sen sijaan matkusti hissillä ylös omaan hyttiinsä ja pian hän oli suihkun raikkaana vaatekaappinsa edessä kiperän ongelman parissa.

Garrus oli huomaavaisesti jättänyt kirjeestään pois kaiken mikä olisi edes sanalla vihjannut mitä tämä odotti tapaamisen tuovan tullessaan. Eikö hän olisi edes voinut pistää kirjeen loppuun: p.s. pue päälle verkkarit tai iltapuku tai haarniska.

Citadelissa ei koskaan tiennyt mihin saattoi päivän päätteeksi joutua ja Garruksen piirtämä sydän saattoi yhtä hyvin tarkoittaa romanttista illan viettoa kuin tulitaisteluakin.

Jane nappasi tablettinsa ja näppäili hakukenttään Garruksen raapustaman osoitteen. Jos siitä saisi jotain vihiä miten hänen kannattaisi varautua. 

Pik Zharan omistama Citadelin sininen unelma.

...

Halusiko Garrus viedä hänet asarien strippiklubille?

Kieltämättä he olivat käyneet aika monilla asarien omistamilla strippiklubeilla ja vaikka Jane oli saattanut tuijottaa hieman, hän ei silti ollut mielestään osoittanut millään tavalla kiinnostusta hengata Garruksen kanssa siellä ihan muuten vain!

Tarkemmalla silmäyksellä kyseessä olikin yksi Citadelin uusimmista dextro- ja levo-aminohapollisten ravintoloista, vaikka arviointien perusteella Janen tavoin muutama muukin oli olettanut hieman erilaista unelmaa saapuessaan paikalle.

No niin, sydän ja uusi ravintola toivon mukaan tarkoitti treffejä ja jos Garrus olisikin kutsunut hänet työtehtäviin, se olisi luultavammin joku soluttautumishomma, joten hienompi asu ei olisi huono vaihtoehto.

Jane siis tyytyväisenä päättelytaitoihinsa valitsi mustan mekon, jota Garrus ei ollut vielä nähnyt ja mukavat korkokengät jalkaansa, joilla voisi tarpeen vaatiessa ottaa myös muutaman juoksuaskeleen.

Laukkuun vielä turvaan hänen luotettava N7 Eagle-pistoolinsa ja Jane oli valmis lähtemään.

Liara oli kaataa kahvinsa tullessaan häntä vastaan komentosilta-tasolla ja tumman sini kohosi tämän kasvoille.

"Shepard! Mi- öö, tuo- ah, kaunis mekko!" hän sopersi ja hymyili sitten Liaramaiseen tapaansa.

"Kiitos. Olen tästä juuri astumassa ulos. Pitäkää paikka pystyssä ja Normand telakassa!", Jane naurahti ja taputti Lieraa olalle kävellen hänen ohitseen.

"Aluksen komentaja on poistunut maihin. Luutnantti Moreau vastaa aluksen komennosta."

~(=^‥^)ノ

Jane oli löytänyt Citadelin sinisen unelman helposti Avinan avulla ja oli suunnannut baarin ääreen istumaan ja odottamaan Garrusta.

Koska tietenkin, mitä tahansa hänen suloinen poikaystävänsä olikaan valmistellut, se oli saanut hänet myöhästymään hänen omista suunnitelmistaan.

Janea se ei suuremmin haitannut. Oli oikeastaan ihan mukavaa välillä vaan istua katselemassa siviilejä elämässä elämäänsä, jonka turvaamiseen Jane oli omistanut koko oman elämänsä. Molemmat elämänsä, jos tarkkoja ollaan.

Hän siemaili juomaansa rauhassa miettien mitä Garrus puuhasi juuri nyt, kun hänen korviinsa kantautui hänen oma nimensä.

Siinä ei sinänsä ollut mitään kovin ihmeellistä, koska Jane oli aikas kuuluisa monien universumia uhkaavien tapahtumien jälkeen ja hänen maineensa oli jokseenkin sankarillinen useimpien alieneiden silmissä.

Mutta se mitä hän kuuli, sai pienen punan leviämään hänen iholleen.

"Totta kai olen miettinyt sitä! Kuka turian nyt ei olisi! Ihmiset näyttävät vaan niin pehmeiltä, en tiedä mitä siitäkin tulisi..."

"Joo, mutta silti. Minä ainakin olen utelias siitä, että millaista se olisi. Vakarian on niin komentaja Shepardin pauloissa, että on siinä jotain!"

Voi kaikki ympäröivä avaruus! Shepard painoi päänsä matalammaksi ja vilkaisi käsiensä suojasta takaviistoonsa. Kolme turianilaista miestä oli asettunut mukavasti lähipöytään ja he juttelivat rattoisasti ihmis-turian suhteista. Ja Jane ja Garrus olivat luultavammin yksi galaksin tunnetuimmista ihmis-turian pariskunnista.

Garrus oli valinnut loistavan paikan tavata! Nuo turianilaiset saisivat omin silmin nähdä puheenaiheensa treffit...

Jospa tämä olisi sittenkin se peitetehtävä. Jane ottaisi kymmenen kertaa mieluummin vastaansa Kuolonkoneen kuin nämä kolme innokasta kaveria. Toivon mukaan heillä ei olisi pokkaa tulla pyytämään oppituntia, kun Garrus viimein pyyhältäisi paikalle. 

"Tiedättekö, minä luulen että komentaja Shepard on vaan erikoistapaus. Alieniksi se nainen on... No siis, tarkoitan, että jos voisin tarjota Shepardille lasillisen niin..."

"Vakarian pamauttaisi sinulta pään tohjoksi panssareinesi kaikkinesi."

Kuului naurua ja Jane oli juuri aikomassa luikkia karkuun ja viis veisata Garruksen suunnitelmista, kun kolmisorminen käsi laskeutui hänen olalleen.

Jane kääntyi salamana, mutta se oli Garrus.

"Aaa! Eikä! Onko tuo-?!"

"Ja tuo ihmisnainen! Sehän on-!"

Jane irvisti ja huokaisi.

Garruksen suun sivupanssarit värähtivät ja hän kumartui lähemmäksi.

"Anteeksi rakas. Sattui pieniä mutkia matkaan. Et kai ole odottanut kauaa?"

Garruksen huolestunut ääni sai Janen sulamaan joka kerta ja hänen kasvonsa rentoutuivat nytkin heti hymyyn. Hittoako sillä oli väliä mitä ihmiset ja alienit jauhasivat hänen ja Garruksen suhteesta.

Janen silmät kiinnittyivät tummaan sinertävään vereen Garruksen takin liepeessä. Hän risti pitkät jalkansa ja nojautui ottamaan kiinni poikaystävänsä kauluksesta vetäen tätä lähemmäs.

Jane hymisi ja hänen sormensa siveli kangasta kuivuneen veren vierestä.

"Mutkia niinkö?" Jane kysyi silmäilen omaa turianiaan ripsiensä alta ja Garruksen suun sivupanssarit värähtelivät taas.

Siniset silmät liikkuivat vauhdikkaasti alas ja ylös huomioiden Janen tarkkaan valitun asun ja Jane hymyili kissamaisesti.

"Ah, pientä erimielisyyttä vain erään kroganin kanssa alaosastolla", Garrus ähkäisi löytäessään kielensä taas ja ei tehnyt elettäkään estääkseen Janen käsittelyä.

Jane hymisi jälleen ja tiukensi sitten otettaan Garruksen takista ja kurkotti päänsä aivan hänen naamansa eteen.

"Olitko suunnitellut jotain tiukkaa aikataulua meille?"

"En!" Garrus vastasi empimättä ja hieman kovemmalla äänellä, kuin ehkä oli tarkoittanut, "Minulle sopii tehdä ihan mitä vain!"

"Hyvä!" Jane hymyili hampaat loistaen. Hän liukui alas tuoliltaan pujottaen samalla kätensä Garruksen käsikynkkään ja alkoi taluttaa tätä ulos Citadelin sinisestä unelmasta. "Nähdessäni sinut, kiinnostuin aivan muusta kuin illallisesta!"

Viimeinen asia mitä Jane kuuli takaansa pöydästä, oli yhden turianin huokaus.

"Onnekas tyyppi."