käytän varmaan joku puol vuotta siihen että kerään itteni kasaan, vaan siks että voisin olla uusiks ihan tuhansina palasina

pitää oikeesti lopettaa ihmisten pois työntäminen, opettakaa miten

mä en nyt tiedä että pitäiskö mun säästää tulevaisuutta varten yms, vai käyttäisinkö kaikki rahat tatuointeihin ja vaaleenpunasiin kukkiin. koska niistä mä tykkään

"sunnuntai ilman darraa on kummallinen sunnuntai" - mun paraskaveri sunnuntaina

"onnellisuutta ei muka voi ostaa, mut sitä myydään alkon hyllyillä" - mä tosi humalassa

miettikää jos joka kerta kun itkettää joku tois sulle kyynelien sijasta koiranpennun. sanotaan että "itkeminen helpottaa". joo. mutta kelaa koiranpentuja. sitä mäkin

en varmaan tuu koskaan tuntemaan sellasta onnellisuuden tunnetta minkä koin tänään, kun meidän kouluun saapui kahvikone. en tiiä onko tää tosi surulista vai tosi jees

en mä haluu naimisiin tai mitään nyt, haluisin vaan jonkun viereen nukkumaan

väsymyksen taso: tuun hulluksi

mä en nyt yhtään ymmärrä mihin tää viikonloppu meni

tiettekste mikä ois aik jees? jos joku ostais mulle kukkii

koko vuoden suunnittelee mite kesälomast tulee ikimuistone ja bileitä niin saatanasti, tääl mä netflixin kaa

hauskaa sinänsä että ennen kiinnitti huomiota siihen kun oli paska päivä. surullista on se että nykyään ihmettelen sitä jos on hyvä päivä

mua ahistaa avaruus niin suunnattomasti, kelatkaa miten pieniä me ollaan ja miten pieni meidän planeetta on avaruudessa. ollaan ihan turhia, mutta silti tärkeitä. olkaa hyvät ja ahdistukaa mun kanssa

voisko joku halata mua, niinkun nyt, ei tarvii päästää irti

mä: antakaa mun nukkua herätyskello: ei koulu: ei työt: ei kaikki: ei elämä: ei