Anua

Chaplin, Mannerheim, Freddie Mercury, Audrey Hepburn, Coco Chanel... ja niin vain David Bowiekin on täällä päin maailmaa asustellut ja oleillut. Hän asui mm. Blonayssa, joka on ihan mun entisillä kotikulmilla, Cauxin lähellä.

Pelottavin mainos mitä olen nähnyt vähään aikaan. Tuo poika vain on valkoisine paitoineen, kammattuine hiuksineen ja pikkuvanhalla olemuksellaan suht häiritsevä. En tiedä onko se juuston myynnin suhteen hyvä vai huono asia.

Kaksi puukuvaa.

Mistäköhän nämä kuvat ovat?

Luultavimmin Neuchatelista, täältä Sveitsistä. Lähdin sinne tutkailemaan millaista siellä on. Sain huomautuksen metron lipuntarkastajalta, koska minulla ei ollut lippua. Minun tulisi nyt soittaa Neuchatelin julkisen liikenteen toimistoon tai minne lie, ja selittää, että en tiennyt! Sain lomakkeen, johon tarkastaja kirjasi yhteystietoni. Mutta koska asun eri kantonissa, tilanne oli jotenkin hirmuisen vaikea. Joten minun pitäisi nyt soittaa. En edes tiedä minne, koska hän ei antanut numeroa, eikä siinä lomakkeessakaan sellaista ollut. Joten, what to do? En tiedä.

Minun katseeni. 

Perjantaina 6.6.2014 tapahtui seuraavaa...  [Lyhyesti taustaa ensin.. kohtasin muutama kuukausi sitten Draw&Drink -tapahtumassa henkilön, jonka kanssa ystävystyin. Hän on taiteilija, jonka teoksista tässä nyt aion kertoa]

Kävelin kahden ystäväni kanssa kohti Chillonin linnaa, jossa olisi Hugo Bonaminin näyttelyn avajaiset.

Portraits fantômes Les visiteurs illustres du château. 6.6. - 26.10.2014

Mitä lähemmäksi linnaa saavuimme, sitä paremmalta ja kauniimmalta se näytti. Olin toki nähnyt sen aiemminkin - junan ja auton ikkunasta, kauempaa ja ylempää, kuvissa, videoissa, esitteissä. Mutta vasta aivan linnan lähelle saapuessani vasta oikeasti katsoin (ja koskin) sitä.

Koska olin jo aiemmin nähnyt osan Hugon töistä, olin tietoinen niiden aikaansaamasta vaikutuksesta minuun. Osasin myös aavistaa, että niiden kohtaaminen Chillonin linnan kaltaisessa paikassa lisäisi kertoimia vielä entisestään, eli niiden vaikuttavuus todennäköisesti vahvistuisi. Taidenäyttelyn avajaiset ovat silti (mielestäni) yleensä lähinnä sosiaalisia tapahtumia, joissa ei välttämättä ole omaa rauhaa tutkia teoksia haluamallaan tavalla. Nämä seikat mielessäni astelin linnaan.

Linna oli sisältä paljon isompi kuin mitä olin ajatellut. Ja niin kaunis. Täynnä tarinoita ja historiaa. 

Näyttely koostuu 22 eri henkilön muotokuvista. Näitä henkilöitä yhdistää Chillonin linna, jossa he kaikki ovat viettäneet aikaansa ja inspiroituneet... tavalla tai toisella. Mukaanlukien Dostojevski, Chaplin, Tolstoi, Dali...

Muotokuvia katsellessa koko linna ikäänkuin herää eloon aivan eri tavalla kuin ilman niitä. Ne eivät ole muotokuvia sanan perinteisessä merkityksessä, vaan hieman toisenlaisesta puusta veistetyt. Ehkä sen vuoksi niihin niin helposti jääkin "koukkuun" - ne herättävät esiin laajan kirjon tunteita ja tuntemuksia, minussa. Meissä. Sillä en usko olevani ainoa, jolle niin tapahtuu. Ne riisuvat minut alastomaksi, paljaaksi, aseettomaksi. Näen niissä jotakin itsestäni.. ja ihmisyydestä. Ikäänkuin minä olisinkin niissä pääosassa muotokuvan kohteen sijaan. Ehkä jokainen meistä on sisältä hieman hauras tai rikki - ja se hauraus tuntuu sisimmässä Hugon teoksia katsoessa ja kokiessa. Siksi laitoin tähän blogipostaukseen kuvan (myös) omasta katseestani.

Sain kaipaamaani omaa rauhaa, kun osa ihmisistä oli jo lähtenyt (mukaanlukien kanssani tulleet ystäväni). Sain hiljaa katsella, keskittyen lähinnä yhteen tai kahteen teokseen, en sen useampaan. Ehtisin kyllä tulla näyttelyyn toisenkin kerran, aikaa on koko kesä ja syksy.

Alla olevassa kuvassa on yksityiskohta Gustave Courbetin muotokuvasta, yksi näyttelyn isoista maalauksista, jonka edessä seisoin hiljaa varmaankin melkein kaksikymmentä minuuttia. En tiedä, sillä menetin osan ajantajustani. Tuo katse sai alkuun oloni hieman epämukavaksi, heikoksi, surulliseksi jopa, mutta lopulta ihmeellisen haltioituneeksi. Piti sen jälkeen ihan mennä ulos seisoskelemaan hetkeksi, yksinäni. 

(Kuvan lähde: http://www.chillon.ch/fr/Expositions/expo-portraits-fantomes)

Lisää taiteilijasta: http://hugobonamin.wordpress.com

Kippaan muutaman kuvan tänne taas vaihteeksi, Sveitsistä. Tällä kertaa viinitilakierrokselta Lavauxista, lähinnä kylistä nimeltä Riex ja Epesses. 

Tämä koko viikonloppu on ollut aivan mahdottoman hieno, perjantaista lähtien (siitä kerron lisää toisessa postauksessa). Lauantaina ja sunnuntaina 7. - 8.6.2014 on täällä Caves Ouvertes, jolloin tämän kantonin (Vaud) viinitiloilla on avoimet ovet. Yhteensä muistaakseni noin 300 viinitilaa, molempina päivinä klo 10-18. Tänään kävimme niistä neljässä, ja oikeastaan juuri enempään ei olisi ollut aikaakaan, mikäli haluaa rauhassa istua ja olla ja maistella. Viidentoista frangin hinnalla saa tyhjän viinilasin (lasisen, ei muovista), passin (!) ja ilmaiset shuttlebussikuljetukset kylästä toiseen, joissa saa sitten täytellä lasiaan niin paljon kuin tahtoo. Sanoisin, että aika hyvä diili! Halpa känni, jos nyt ihan rehellisesti sanotaan, vaikka tietysti olemme fiinejä ja maistelemme "vain vähän" ja ei tietystikään humalahakuisesti, oh noes. Pois se meistä! (Ja kun puhun meistä, tarkoitan itseäni ja kolmea ystävääni, joiden kanssa olin kierroksella)

Viininmaistelun lomassa piti toki myös syödä välillä. Söin kalaa, jolle ei käsittääkseni ole suomenkielistä käännöstä: féra.

Tänään kokeilin mitä Ubu Roulette minulle haluaa tarjota. Vastaus on tässä.

Osui oikein hyvin maaliinsa tänään, sillä kyseisen lyhytelokuvan tunnelmat sopivat omiin tunnelmiini täydellisesti. Kävelin tänään ympäriinsä töiden jälkeen, järven rantaa pitkin. Aurinko paistoi. Söin jäätelön. Näin kaikenlaista. Kuten aiemminkin olen tänne kirjoittanut, kävely on minulle meditaatiota & inspiraatiota.

Ubu Roulette siis tiesi. Mistä tiesikään, en osaa sanoa... Mutta kun nyt olen tällainen hölmö naiivi mielikuvitusrikas olento, niin välillä heikkoina hetkinä (joita on paljon) tekee mieleni uskoa kohtaloon - siihen että tiettyjen asioiden on tarkoituskin tapahtua. Sellaisia hetkiä on sattunut viime aikoina useampikin. Uskoisin sen ainakin osin johtuvan siitä, että olen "auki" ja utelias lähestulkoon kaiken kohtaamani suhteen. En tiedä huokuuko se minusta, vai mistä on kyse, mutta en todellakaan valita.

Oi, kissa!

Lyhyen ajan sisällä jo toinen kissakohtaaminen: kun kissa kohtaa kissan, vol 2.

Tämä oli selvästi kaupunki- ja kotikissa. Se tiesi mitä tahtoi. Ja koska tarpeemme kohtasivat, tuli molemmille hyvä mieli - näin uskoisin. Eipä tuo kärsivältä näyttänyt ainakaan. Ja minä sain paijata ja silittää, oivoi.

Olin viikonloppureissulla Zermattissa.

Kohtasin siellä Matterhornin ja muiden huippujen lisäksi mahtavanvärisen kissan. Jäin seuraamaan sitä pitkäksi aikaa. Se maukui, tuli lähelle, mutta käänsi sitten selkänsä. Niin tyypillistä. Mulla on ikävä Kisua, joka on kaukana Suomessa.

Kohtasin myös bernhardilaisen, jolla oli tynnyri kaulassa. Sellainen pehmoinen ja ystävällisen näköinen Pulivari. 

Lisäksi näin muurahaisen.

Ja lintuja, jotka kärkkyivät yli 3000 metrin korkeudessa olevan ravintolaterassin kaiteilla josko irtoaisi makupala jostakin. Eivät olleet niin röyhkeitä kuin Helsingin kauppatorin lokit.

Ja sisiliskon