Stop It

Vau.

Anteeksi.

Anteeksi, että joudut näkemään minusta sen puolen jota oon onnistunjt peittelemään kaikilta muilta.

Sun edessä pystyn antautumaan täysin ja näyttämöän kaikki tunteeni.

Anteeksi että joudut kestämään minua ja tunnelukkojani.

Anteeksi että pelköän menettäväni sinut.

Anteeksi että pelkoni työntäö sinut pois ja pelkoni käyvät toteen.

Anteeksi myös minä. Anteeksi etten osaa pitää sinusta huolta. Yritän niin kovin olla parempi ihminen ja tasapainoisempi.

Tässä mä taas olen, kerta toisensa jälkeen. Puoli kolme aamulla kirjottamassa tänne sen jälkeen kun oon hakannu mun reidet ja vetänyt rauhottavaa nassuu koska en osaa säädellä tunnetilojani ja pelkojani.

Teen sinulle sen mitä pelkään muiden tekevän minulle.

Ja kaikkein vaikeinta tässä kaikessa on tajuta se että ei syyt pahaan olooni ole muut ihmiset, ympäristö tai yhteiskinta vaan ongelma olen minä itse itselleni.

On niin helpottavaa ja turvallista koittaa löytöä ja selittää syitä kaikista muista tai muusta. Ei se syy ole muissa, vaan se syy olen minä.

En anna itseni elää ja olla onnellinen, rakastaa ja tulla rakastetuksi vaikka kuinka yritän. Tai niin ainakin väitän itselleni että yritän.

Silti oon tässä samassa pisteessä. Itkemässä sängyllä itsesäälin kourissa.

Mua on sanottu viime aikoina nii monta kertaa hyväks tytöks ja monen eri suusta et kai mä sit oon.

Emmä osaa käsitellä näitä tunnetiloja mitä saat mulle.

Tää on vitun säälittävää, i know.

Häpeen itteeni.

Oon pettyny itteeni.

Haluun vaa tietää, et miks mä en riittäny.

Haluun vaa tietää, mikset voinu olla rehellinen.

Haluun vaa tietää, miks teit just sen mitä pelkäsin.

Haluun vaa tietää, mitä tein vääri?

Miks ihmiset jotka satuttaa mua eniten ansaitsee onnen niiden elämää.

“Vittu sä tykkäät tästä”

No nii vittu tykkäänki. Ei saatana oikeesti. Oot ku jotain huumetta mulle. Oikeesti huhhuh.

Rakastan sitä ku teet mitä haluut mulle.

Mun ei pitäis käydä sun luona ku tuhosit mut, mut mä en voi tälle mitää. Oon liian heikko ja sul on tiukka ote musta.

Siis tää vuos on ollu ihan hirveä.

Oon nii pohjalla itteni ja mun itsetuntoni kanssa.

Oon vaa niin hädässä ja koitan epätoivosesti hakee hyväksyntää.

Oon tehny liikaa asioita mitä en olisi halunnu ja syynä on vaan se että en haluu et toinen pettyy muhun.

Yliseksualisoin itteeni, koska sitä kautta todistan itteleni että kelpaan ees panona.

Vihaan niitä morkkiksia mitä mulla tulee, vihaan sitä likasta oloa mikä mulla tulee, vihaan sitä ku häpeen itteeni ja vihaan sitä et annan miesten vaa käyttää mua.

Kai mä vaan kaipaan jotain. Kaipaan jonku sylii. Kaipaan läheisyyttä ja sitä et joku pitää mua hyvänä.

Haen tätä vaa aivan vääristä paikoista ja vääriltä ihmisiltä.

Anteeks minä, etten pidä sua turvassa ja ajan sua tilanteisiin missä koet voimakasta ahdistusta.

Mä lupasin itteleni jo aikoja sitten, etten enää ikinä suostu asioihin mihin et itse halua. Noh, onnistuinko. En.

Koitan vaa pönkittää mun paskaa itsetuntoa iha väärillä tavoilla.

Mä yritän nyt tosissani keskittyä vaan itseeni ja pysytellä erossa näistä tilanteista. Toivon, että onnistun.

Häpeen mun bodycountiakin, vaikka ei ees pitäis. Mut kyllä se luku vois olla vähä pienempi ku yli puolet näistä ihmisistä on semmosia joita kadun.

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa

Alkaa olee jo hyvä läjä tatskoi ☺️

Ens viikol kettu repoilainen tehdään loppuun

Katot mite päi vaa, vaik ylösalasin

Mä en oo se eläin jota ennen rakastit

Mut sä et musta luovu

Oot kai onnellinen, sydämestä kuollu

Mul o liia helppoo, potki mua

Miksei vihasi suhu voi muhu kohdistua

Masentunu paska, anna hyytelö whiskas

Rapsuta mua nii sul o naarmuja niskas