#toe overlap

Tietyn tyyppinen polkupyöräily on vähän ongelmallista jos on perin lyhyt – "tietty tyyppi" sisältää tässä maantieajon, cyclocrossin, "vakavamman retkiajon" ja arkipyöräilyn "urheilullisessa ajoasennossa". Toisin sanoan, kaiken missä ns. droppitanko on paikallaan. Maastossakin samaa ongelmaa voi varmaan ilmetä, mutta en itse tunne sitä maailmaa oikeastaan lainkaan. Tästä voisi halutessaan löytää seksismiä (polkupyöräteollisuus lienee miesvaltainen ala ja naiset taas ovat keskimäärin lyhyitä) tai kapitalismin ongelmia (tuotantotalousinsinööri yrittää myydä kaikille saman tuotteen, sopi se eli ei).

Polkupyöriähän tehdään erikokoisina eripituisille - usein samasta tuotteesta on viisikin eri kokoa olemassa. Koko ilmaistaan usein satulaputken pituutena ja valmistajien sivuilta löytyy usein tieto jokaisen eri runkoputken pituudesta, mutta oikeastaan olennaisia mittojan on kaksi, stack ja reach (vakiintuneita käännöksiä ei taida olla vielä). Kuvaan piirtämäni neliön yksi kulma on keskiö, siitä vastakkainen taas yläputken alku. Neliön korkeus on stack, pituus reach. Niistä nähdään, miten kauas ohjaustangon kannatin (l. stemmi) tulee keskiöstä. 

Mitä pitemmän jalat ihmisellä on, sitä korkeampi pyörän pitäisi olla (eli stack kasvaa), mitä pitempi selkä, sitä pitempi pyörän pitäisi olla (eli reach kasvaa). Rungon koon noustessa molemmat mitat tietysti kasvavat (kts. esim. ylläolevan mallin kokotaulukko). Mittojen keskinäisessä suhteessa on isoja henkilökohtaisia eroja (itse olen persjalkainen, olen saanut ilmeisesti 160-senttisen ihmisen jalat ja 180-senttisen selän) ja eri valmstajien ja mallien välillä on samanlaisia eroja (Surly on tunnetusti pitkä ja matala). Onneksi stackin suhteen tarkka mitoitus ei ole niin ronkelia, ohjaustankoahan voidaan kyllä nostaa hyvinkin korkealle (estetiikkapoliisit kyllä raivostuvat tästä menettelystä). Reachin sen sijaan tulisi olla jotakuinkin oikea, jotta ajaminen on mukavaa. Stemmin pituus kun ei voi olla aivan mitä tahansa, jotta ajettavuus säilyisi.

(Kolmas kontaktipiste on tietysti satula, mutta vähintään satulatolpan vaihtamalla se kyllä liikkuu sekä pysty- että pituussuunnassa)

Missä se ongelma sitten on? Erikokoiset pyörät nimittäin eivät oikeasti ole kiinteällä kertoimella skaalattuja kopioita toisistaan. Putkien läpimitat, laakerien koot ja sellaiset tietysti on järkevääkin pitää standardoituna, mutta rengaskoko aiheuttaa päänvaivaa. Useimmissa tapauksissa nimittäin tällainen pyörä seisoo koosta riippumatta kiekoilla, joiden koko on "28 tuumaa", "700C" tai "622mm" riippuen siitä, ollaanko jenkkejä, ranskalaisia vai ihmisiä joiden kokojärjestelmässä on edes jonkinlainen tolkku. Toisin sanoen: mitä pienempi runko, sitä isommat renkaat ovat suhteessa kaikkeen muuhun.

Nokkelimmat ovat jo hoksanneet, että kun reachia lyhennetään, lähestyy etuakseli keskiötä – ja tällöin tietysti eturenkaan pinta lähestyy polkimella olevan kengän liikerataa ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa niiden on mahdollista törmätä. Nopeassa ajossa etupyörä kääntyy hyvin vähän, mutta hitaammassa käännöksessä tällä tapaa on mahdollista kaatua. Alla demonstroin, että tämä on mahdollista jopa tuolla "53" koon Steamrollerilla huolimatta siitä, että kammet ovat hivenen lyhyemmät kuin usein yleensä on tapana (165 vs 170mm) ja kengännumeroni on pienehkö. Mitä suurempi tämä ns. varvasylitys (engl. toe overlap) on, sitä helpompi osuma tietysti on, ja lokasuoja pahentaa asiaa entisestään.

Tämä pulma voidaan ratkaista kolmella eri tavalla tai näiden yhdistelmällä: –Käyttäjä varoo käännöksiä ja pitää huolen, ettei ulkokurvin puoleinen kampi ole ainakaan edessä.

–Kuluttajaa huijataan, koska kokonumero siis ilmoitetaan yleensä satulaputken pituutena, pienimmissä koissa putoaakin vain stack, jolloin tanko saadaan tarpeeksi alas ynnä käyttäjä mahtuu seisomaan vaakaputken päälle hajareisin. Reach toki onkin sitten jo liian pitkä.

–Kikkaillaan muuten geometrialla, eli useimmiten käännetään keulan kulmaa loivemmaksi, jolloin etuakseli toki siirtyy eteenpäin. So far so good, mutta tämäkin vaikuttaa ajo-ominaisuuksiin, ei se niiden keskikokoisten ja suurten runkokokojen jyrkempi kulmakaan oikeissa pyörissä arvottu ole, eikä tässä mitään uskomatonta liikkumavaraa ole, yleensä ollaan 1-2 asteen päässä suurimmasta koosta. Yksi aste ohjauslaakerissa on toki aika monta milliä etuakselin sijainnissa.

Ajatus, että 150-senttinen henkilö asettuisi kahden 622-kiekon päälle alkaa siis olla lähinnä päätön.

Entä jos pienemme rengaskokoa. Käytännön kuluttajan kannalta ongelmaksi saattaa muodostua se, että useimmat rungot on kuitenkin tehty 622-milliselle rengaskoolle. Periaatteessa mikään ei estä ostamasta, teettämästä tai itse tekemästä pienempiä kiekkoja. Käytännössä vannejarrut ovat ronkeleita siitä, missä kohden vanne on, säätää voi vain liikuttamalla jarrupaloja hahloissaan (levy-, rulla- tai jalkajarrulla ei tietysti ole tätä ongelmaa, ensimmäinen vaihtoehto on tämän tyypin vehkeissä nykyään relevantti). Toisena rajoituksena, mikäli rengaskokoa pienennetään liikaa, keskiö putoaa liian alas ja polkimen maahan osumisen vaara käännyttäessä kasvaa. (maastossa halutaan tietysti maavaraa myös kivien ja kantojen takia, mutta pysytään nyt tiellä)

Runkoja toki saa myös mittatilaustyönä ja vaikka hinnat ovat korkeampia kuin sarjatyönä tehdyissä, eivät kuitenkaan tähtitieteellisiä (siis Suomessa tehtynä luokkaa 1500€, vaikkapa Puolassa, jossa pari tunnettua pajaa toimii, tietysti halvemmalla). 

"650A" eli "590mm" voisi ratkaista ongelman monissa tapauksissa ja (622-kokoon suunnitellussa rungossa) menisi samojen vannejarrujen kanssa. Keskiökään ei vielä putoaisi liian alas. Valitettavasti kukaan ei taida enää tehdä tässä koossa sen enempää vannekehiä kuin renkaitakaan, joten seuraava ehdotus, kiitos.

"650B" eli "584mm" on melkoisessa nosteessa maastopuolella ja on suosittu myös amerikkalaisten hipsteriretkeilijöiden keskuudessa (siis sellaisten joiden "randonneur"-pyörissä on vannejarrut ja quill-stemmit, vaikka ne ovat uusia). Kumpikin kohderyhmä tykkää ajaa (eri syistä) melkoisilla pallorenkailla, joten tässä koossa oikein löydä mitään alle 35mm levyistä rengasta (ne 35mm Schwalbe Kojakit tosin eivät liene hullummat). Koska kyseessä on uusi maastokoko ja kaikissa uusissa maastopyörissä on tietenkin levyjarrut, jarrupinnallisia vannekehiä saa myös etsiä kissojen ja koirien kanssa. (En löytänyt 36-reikiäisiä mistään EU-alueen verkkokaupasta kun etsin)

Edesmennyt mekaanikkoguru Sheldon Brown piti kyllä 650B-konversiomenoa ihan pätevänä ideana vanhoihin vanhoihin vannejarrullisiin pyöriin. Tosin Sheldonin pajasta ja varastoista kyllä varmaan löytyikin kaikkia mahdollisia osia...

"650C" eli "571mm" on käytetty pienissä maantiepyörissä ja triathlonissa ja sen kyllä huomaa, käytännössä markkinoilla tuntuu olevan 23-millisiä maantierenkaita. Mikäs siinä jos sellaisesta tykkää.

Ja viimeiseksi jää "559mm" eli maastopyörien 26-tuumainen. Siinä koossa näyttää saavan peräti kesäkelin luottorengasta, eli 28 milliä leveää Continental Gatorskiniä. Vanteitakin on saatavilla, mutta mihin ihmeen runkoon sellainen tulee alle, ellei sitten ihan kirjaimellisesti maastorunkoon? Tämä on itselleni ainakin mysteeri, en muista nähneeni sopivia vehkeitä myynnissä.

Itse sen sijaan checkkaan 622-privileegioni: jos vaihdan hivenen erilaisen keulan (tai pitemmän keskiöakselin, joka vie polkimia kaueammas sivusuunnassa) pääsen luultavasti kokonaan eroon varvasylityksestä ja näille vanteille voin ostaa mistä tahansa pyörätarvikekioskista lähes mitä tahansa renkaita kapeimmista kisarenkaista niin leveisiin maastorenkaisiin kuin runkoon mahtuu. Nastarenkaitakin löytyy useilta valmistajilta, pistosuojattua ja vaikka mitä.

Ai mitä tästä jää käytännössä käteen teille, allekirjoittanutta (173cm) päätä lyhyemmät henkilöt? Nykyään on saatavilla jo koko joukko yleiskäyttöisiä levyjarrullisia 584/650B-koossa olevia pyöriä (Surly Straggler, Soma Wolverineä on menestyksellä käytetty vaikka se valmistajan ajatus alunperin ollut). Toisaalta varvasylitykseen vaikuttaa runkogeometria, kampien q-factor, kampien pituus, kengännumero, kengän sijainti polkimelle, rengaskoko, lokasuojat ja unohdinko jotain – se mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella, vaikka täsmälleen samasta rungosta olisi kyse. Ja kolmannekseen. en minäkään ole vielä tuohon varvasylitykseen kuollut (enkä edes kaatunut).