Taas yksi Liisa Ihmemaassa- näytelmä
Heräsin aamulla klo 05:30 unelmoituani outoja.
Nousin sängystäni noin klo 10 aikoihin, otin aamulääkkeeni, huuhtelin suuni suuvedellä, rasvasin kasvoni, ja laitoin deodoranttia kainaloihini. Pukeuduin.
Lähdin käymään kirjastossa, sitten kaupassa, sitten lähdin toiseen kaupunkiin katsomaan Liisa ihmemaassa- aiheista näytelmää.
Näytelmän esiintyjät olivat lukioikäisiä. Suurin osa oli naispuolisia, hatuntekijä mukaan lukien. Irvikissalla oli samanlaiset Tokmannin kalatohvelit mitkä minullakin oli aikoinaan.
Näytelmän jälkeen palasin kotiini. Luin kirjani loppuun, palautin sen kirjastoon, ja varasin samalla kirjastosta Will Selfin kirjan Kuinka kuolleet elävät.
Perillä kotona luin äänihallusinaatioista kertovaa kirjaa, järjestelin kotiasioitani, ja sitten lähdin käymään omenatarhassa. Siellä oli mukava olla, mutta sielläkin hallusinaatiot kiusasivat minua.
Tänä kesänä alan tekemään niin että yritän osallistua enemmän, ja mennä bileisiin sellaisella "bileissä eka, bileissä vika" periaatteella.
Palasin kotiini ja kävin vielä uudestaan kaupassa.
Perillä kotona otin iltalääkkeeni ja huuhtelin suuni suuvedellä, kohta pitää mennä nukkumaan.














