#lukusuositus

Kai Lysanderin Golden Hour -sarjakuva on muuttanut sydämeeni viimeisen puolen vuoden mittaan eikä ole enää sieltä haettavissa ilman muurinmurtajaa ja vinssiä.

Golden Hourin päähenkilö on pappi Lorne Ferré, jolle rakkaus demoni Bueriin on maksanut taivaspaikan. Tähän kohtaloon puuttuu Lornen suojelusenkeli Vasariah. Enkelillä on suojatilleen tarjous: Lorne voi pelastaa oman sielunsa saattamalla kadotukseen erään toisen.

Sarjakuvan genre on religious horror. Syvine väreineen ja harkittuine symboliikkoineen siinä voi nähdä kaikuja kirkkotaiteesta, mutta kerrontaa kantaa ennen kaikkea taiteilijan oma vahva tyyli. Erityismaininnan ansaitsee uusimpien lukujen muunsukupuolinen tulkinta luomiskertomuksesta.

[haaveellinen huokaus] Lorne... he/they -ikoni... maailman surullisin ja uitetuin koira...

Golden Hour on luettavissa englanniksi Tapasissa (ilmainen luku kolmen tunnin välein). Ensimmäiset viisi lukua ovat vapaat aika - ja maksumuureista, ja antavat hyvän maistiaisen jatkosta. Maksusta sarjista voi lukea myös taiteilijan Patreonissa, missä on paljon muutakin mukavaa (kuten tämän vahvasti alkanut toinen sarjakuva Anomaly NOW! ).

Vaikka GH jäisi lukematta, nämä kanssatumputtaja godlikeviolencen upeat fanianimaatiot YouTubessa kannattaa ehdottomasti katsoa:

See the Light [GOLDEN HOUR Animated Intro]

SHAKE THE DISEASE [Golden Hour Animation WIP]

Alla hieman kotikutoista propagandaa.

ahmastiin exän kanssa toi äänikirjana. kyllä se oli salailun osalta aika tuttu tarina, mut on se luojan lykky, etten mä  transvestiitti ole. mitä siellä kuvattiin niiden miittiä, ni mä tulisin siinä kanalaumassa samalla tavalla hulluks ku naispuolistenkin jakkupuvun pitäjien kans..

mä olisin niin outo lintu niissäkin piireissä..

mikä on kyllä story of my life: hokasin olevani adhd, menin vertaistukiryhmiin, löysin itsenilaisia, mutta mä olin edelleen kummajainen. nyt mä oon alkanu käyttämään vihdoinkin välillä naistenkin vaatteita, mutta trans-elämä on musta todella kaukana, koska ne pukeutuu rooliin, johon ne pakenee arkielämäänsä kaikissa salassa ja se viehätys on siinä kielletyssä ja normien vastaan taistelussa (jossain samperin mökissä 20 samanlaisen kanssa jumalanselän takana..)

mulle tää ei oo rooli. mä pidän naisten paidoista, koska ne on nättejä, niiden hihoja ei välttämättä tartte kääriä, ne on koristeellisia, mukavempaa materiaalia ja kaulus ei oo niin saatanan ahdas, mutta meeppä laittamaan EMP:ltä joku nätti paita pubiin, ni joku, joka ei hyväksy ku Kiitos-paitoja, tulee uhkailemaan otsaanlyöntikilpailulla..

"Miks sä pukeudut ku nainen?"

- Luojan tähden, jos naiset pukeutuis ku minä, niitä haukuttais rekkalesboiks..

Mun pitäs joskus emännöidä Tupperware-kutsut..

I am here to give fellow readers a recommendation while trying not to spoil too much of the story itself.

I am reading The Big Book of Christmas Mysteries edited by Otto Penzler. I bought the e-book about two years ago so that I would have some Christmassy stories to read in December. It contains enough stories to have lasted me three Decembers. I intend to finish the book by, or around, Christmas this year.

The recommendation is the story I read last night, "A Wreath for Marley" by Max Allan Collins. As its title and the title of this post both suggest, it is a retelling of A Christmas Carol by Charles Dickens. The Scrooge of this story isn't called Scrooge, but still his late partner's name is Marley. The main character is a holiday hating, cheating, sexist and crooked arsehole of a man, and if you don't want to read about yet another man who gropes women, you might not want to read this. But the whole idea even in the original is that the main character is unpleasant, isn't it.

However, the reason why I'm recommending it isn't the sexist pig of a man, but the cleverly reimagined story and especially the ghosts. The ghost of Christmas past is the ghost of someone who has been dead quite a long time, and who is recognisable to the main character and whom also the reader probably has heard of. The ghost of Christmas present is someone the main character recognises, but doesn't yet realise has very recently passed. But the ghost of Christmas yet-to-come is, in my opinion, the best and the cleverest reimagined of them all, the ghost of someone who hasn't yet died in the time the story is set in, but who will die some decades later. Someone very much recognisable to the reader, but whom the character could not possibly know. This setting and what ensues, the references and playing with words, amused me immensely.

So, if you like retellings of A Christmas Carol and my description aroused your interest, I recommend you read this story.

* * *

Tulin tänne jakamasn lukusuosituksen muille lukuharrastajille, mutta yritän tehdä sen paljastamatta liikaa itse tarinasta.

Luen antologiaa nimeltä The Big Book of Christmas Mysteries jonka on toimittanut Otto Penzler. Ostin sen e-kirjana parisen vuotta sitten saadakseni jotain jouluista luettavaa joulukuisiin päiviin. Siinä on niin runsaasti tarinoita, että siitä on riittänyt luettavaa kolmelle joululukuulle. Aion lukea sen loppuun jouluun mennessä tai viimeistään joulun tienoilla.

Tuosta kirjasta suosittelen nyt tarinaa, jonka luin viime yönä, "A Wreath for Marley", jonka on kirjoittanut Max Allan Collins. Kuten tarinan nimestä ja kirjoitukseni otsikosta voi molemmista päätellä, on kyseessä muunnelma Charles Dickensin Saiturin joulusta. Tämän tarinan saiturin nimi ei ole Scrooge, mutta hänen edesmenneen liikekumppaninsa nimi on kuitenkin Marley. Päähenkilö on joulua vieroksuva, seksistinen, kiero ja kusipäinen petturi, ja jollei sinua kiinnosta lukea jälleen yhdestä naisia kopeloivasta miehestä, et kenties halua lukea tätä tarinaa. Kuitenkin, ideahan on, alkuperäisessäkin, että päähenkilö on epämiellyttävä, eikö vain.

Syyni suositella tarinaa ei kuitenkaan ole sen seksistinen päähenkilö, vaan kekseliäästi uudelleen sovitettu tarina ja etenkin tarinan henget. Menneiden joulujen henki on joku aiemmin kuollut henkilö, jonka niin päähenkilö kuin todennäköisesti lukijakin tunnistaa. Nykyisen joulun henki taas on joku, jonka päähenkilö tuntee ja joka on kaatunut niin hiljattain, ettei tieto tämän kuolemasta ole vielä saavuttanut häntä. Mielestäni kuitenkin parhaiten ja ovelimmin sovellettu on tulevien joulujen henki. Joku, joka ei ole vielä tarinan tapahtumahetkellä kuollut, mutta joka kuolee vasta muutama vuosikymmen sen jälkeen. Joku, jonka lukija kyllä tunnistaa, mutta jota päähenkilö ei mitenkään voisikaan tuntea. Tämä asetelma, ja sen seuraukset viittauksineen ja sanaleikkeineen, huvitti minua suunnattomasti.