Omat, ostetut ja ansaitut kanavat
Markkinoinnin kehittyessä digitaalisten kanavien käyttö lisääntyy ja markkinoinnin kenttä monipuolistuu. Tavoittaakseen mahdollisimman suuren yleisön kustannustehokkaimmalla tavalla, tulee yritysten suunnitella markkinointinsa huolellisesti ja monipuolisesti. Markkinointi on aina yrityskohtaista, eikä yhtä oikeaa tapaa ole. Seuraavaksi kerron kuitenkin asioista, jotka koskevat jokaista tuotteitaan ja palveluitaan markkinoivaa yritystä. Mistä hyvä markkinointiviestintä rakentuu?
Markkinointiviestinnän kokonaisuuden muodostavat omat, ostetut ja ansaitut kanavat. Saavuttaakseen tasapainon näiden kolmen välillä, on yrityksen osattava erottaa nämä toisistaan. Yritys voi käyttää omaa sisältöään markkinoinnissa tai käyttää maksullisia palveluita. Lisäksi mainostaja voi saada näkyvyyttä muiden toimesta, jolloin sanan levittäminen on täysin kuluttajien käsissä.
Oman median tuottaminen on kasvattanut suosiotaan Suomessa. Mainostajat.fi -sivuston kyselytutkimuksen mukaan omaan mediaan on panostettu kasvavissa määrin kahden viime vuoden aikana; näin kertoo jopa 80 prosenttia vastaajista. Omaksi mediaksi voidaan luokitella yrityksen itse tuottamat sisällöt omistamillaan kanavilla. Luonteeltaan sisällöt ovat usein informatiivisia eivätkä liian tyrkyttäviä, tarkoituksena herättää asiakkaan mielenkiintoa yritystä kohtaan. Tärkeimpinä kanavina tutkimuksessa nähtiin omien verkkosivujen lisäksi Facebook, sähköpostimarkkinointi sekä Youtube ja Instagram.
Ostettu media taas kattaa nimensä mukaisesti kaiken maksetun mainonnan. Perinteisinä kanavina tähän toimivat TV, radio ja printtimainonta, mutta nykypäivän digitaalisessa toimintaympäristössä pääpaino on siirtymässä Internet-mainontaan. Ehdottomasti tunnetuimpina muotoina näistä pidetään maksettua banneri- ja hakukonemainontaa. Yhä digitaalisemmassa markkinoinnin maailmassa maksettu markkinointi on osoittautunut erinomaiseksi tavaksi luoda liidejä ja lisätä mainoksille ”altistuneiden” lukumäärää.
Ansaitulla medialla tarkoitetaan kaikkea yrityksen omien kanavien ulkopuolella julkaistua keskustelua ja sisältöä, jota kuluttajat luovat omien mielipiteiden ja kokemuksien perusteella. Ansaitun median merkitys on kasvussa, ja sillä on suuri vaikutus yrityksen brändiin ja imagoon. Tämä johtuu lähteiden monipuolisuudesta, läpinäkyvyyden lisäämisestä ja mielipiteiden puolueettomuudesta, jotka herättävät luottamusta kuluttajissa. Vaikuttajien käyttäminen yritysten markkinoinnissa onkin juuri tämän ilmiön seurausta.
Valitessaan omia markkinointikanavia, yritysten täytyy huomioida myös niiden kustannustehokkuutta. Omien, ostettujen ja ansaittujen kanavien käyttöön vaikuttaa budjetti ja tavoiteltava vaikutus, jonka on oltava myös mitattavissa. Voidakseen mitata hyötyjä ja markkinoinnin kannattavuutta, yrityksen tulee valita myös mittareiden kannalta itselleen sopivin vaihtoehto. Hyvin synkronoitu omien, ostettujen ja ansaittujen kanavien käyttö luo ihanteelliset markkinointiolosuhteet halutun lopputuloksen saavuttamiseksi.
Lari Mäntylä, opiskelija, Haaga-Helia.
Lähteet:
http://www.omdblog.fi/oma-ostettu-ja-ansaittu-media-kokonaisuutena-suunniteltu-markkinointi-tuo-parhaat-tulokset-markkinoijalle
https://www.brandwatch.com/blog/define-measure-paid-owned-earned-media/
https://wau.fi/artikkelit/omaa-ostettua-vai-ansaittua-medianakyvyytta
https://www.vapamedia.fi/blogi/mita-tarkoittavat-oma-media-lainattu-media-ja-ansaittu-media-digiaikaina/














