Albatrossi
Kas, pyydystetyks merimiehet huviksensa saa joskus albatrossin, laivaa saatelleen veen yli suolaisen. He taajoin parvinensa tuon ympĂ€röivĂ€t vieraan, ylhÀÀltâ eksyneen. Ja kannellâ avutonna, hĂ€peissĂ€nsĂ€ laahaa nyt lintu ruumistaan â tuo veikko pilvien. Kuin raskaitâ airoja, niin kupeillansa raahaa se taakkaa hervotonta valkosiipien. Nyt horjut, ylvĂ€s lentĂ€jĂ€, kuin oma varjos, vielâ Ă€sken ihana, nyt rujo, irvokas. Mies sulle julkeana piippunysÀÀ tarjos, ja toinen matkii sua, ilmain kuningas. Oi, nĂ€hkÀÀ runoilija linnussâ uhmakkaassa: hĂ€n nuolta nopeammin myrskyyn rynnistÀÀ, mut parvessâ ihmisten kun alhaallâ on hĂ€n maassa, hĂ€n siipiensĂ€ painon alle rammaksâ jÀÀ!










