Santeri Wildussa

Toinen syysvaellus, tälläkertaa UKK:ssa. 

Lähdin 10.10.2016 Oulusta kohti pohjoista. Tälläkertaa olisin kelpuuttanut kaverinkin mukaan, mutta kukaan ei ollut vapaalla ja päätin ennemmin lähteä yksin kun en lähteä ollenkaan. 

Valitsin aloituspaikaksi Aittajärven, muuten minulla oli vain karkeita suunnitelmia missä haluan käydä: Sokostin huippu, Paratiisikuru ja Pirunportti. Maantieltä 30 km soratietä ajeltua löysin oikeaan paikkaan,  n.15km päässä on nimittäin toinenkin Aittajärvi johon ajoin ensin. 

Saavuin paikalle vasta pimeällä ja nukuin lähtöpisteessä Aittajärven rannalla riippumatossa ensimmäisen yön. Aamulla en herännyt herätyskelloon ja uni maittoi turhankin hyvin. Havahduin puoliltapäivin koiran haukkuun ja rupesin kiireesti aamutoimiiin että ehdin Luirojärvelle päiväsaikaan. 

Aamu alkoi hyisellä kahlauksella polven yli ulottuvassa vedessä. Sen jälkeen teki mieli kävellä reippaasti jonkun aikaa että sai jalat lämpimäksi. Kahlauspaikassa on vaijeri ja köysiä jotka auttavat ylityksessä.

Luiroa lähestyttäessä maisema muuttui valkosemmaksi. Keli oli nollan tuntumassa, ja maa oli kuurassa vielä päivälläkin. Illalla alkoi sataa vähän luntakin, ensimmäistä kertaa syksylle.

Luiro näkyvissä. Pienempi Rajankämppä oli jo asustettu 4 nuoren miehen voimin. Nukuin isommassa tuvassa parin kokeneemman erä-Sepon kanssa. Illalla sauna lämpesi ja Luirojärvessä käytiin uimassa. 

Seuraavana aamuna lähdin nousemaan Sokostin päälle. 

Karua ja niin kaunista!

Sokostin toisella puolella lumet olivat jo sulaneet ja oli muutenkin lämpimämpää. Vain kurujen varjon puoleiset rinteet olivat valkoisia.

Poroja näkyvissä! Lähemmäs en päässyt, mutta komeita valkoisia sarvipäitä oli.

Muorrakkavaaran tuvalle piti Sokostista päin tullessa kahlata puron yli. Kiveltä kivelle astellessa vaelluskengän varsi riitti juuri ja juuri. Pahimpaan tulva-aikaan vettä on mökin vieraskirjan mukaan puoleen reiteen asti. Tuvalla ei ollut ketään, vaan vietin yön siellä yksin myyrän rapinaa kuunnellessa.

Kolmantena vaelluspäivänä kävin vanhassa tutussa paikassa Anterinmukan tuvalla päiväretkellä. Paikan näki nyt vähän eri valossa kuin 2014 syksyllä valamarssin kääntöpaikkana. Silloin siellä vietetty 10 minuutin tauko kului sukkia kuivatellessa ja juomavettä täydentäessä. Nyt pistin saunan lämpenemään ja tein sillä aikaa ruuan. 

Aivan makioitten löylyjen jälkeen lähin tallustamaan takaisin Muorrakkavaaran tupaa kohti. Sain ihastella upeaa auringonlaskua paluumatkalla:

Toisen yön Muorrakkavaaralla olin riippumatossa. Siinä nukun mukavammin kuin kovilla lavereilla, eikä tarvi kuunnella myyrän rapinaa. Se on aika hermostuttava ääni, miettii vain että pysyykö ruuat turvassa katosta roikkuvassa pussissa jne. 

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdin kohti Pirunporttia. Sen läpi kuljettuani (varsin vaikuttava kokemus) kipusin tunturin rinteelle ihastelemaan Paratiisikuruun aukeavaa näkymää. 

Tässä kohdin söin lounasta ja nautin maisemista. Pitkän tauon jälkeen lähdin suunnistamaan seuraavaa etappia kohti, Sarvijoen autiotupaa.

Sarvijoen kämpällä näin toisen ihmisen ensi kerran lähdettyäni Luirojärven tuvalta. Jaoin tuvan etelä-suomalaisen miehen kanssa, joka harmitteli sitä kun ihmiset pilaavat Lapin luontoa jättämällä kädenjälkiään sinne. Häntä harmitti erityisesti keot tunturien huipuilla ja nuotion pohjaksi rinkiin asetetut kivet polkujen varsilla. Niitä hän sitten potkiskeli kumoon minkä kerkisi. Voi sitä niinkin vaelluksensa viettää. 

Viimeisenä päivänä näkyvyys oli tätä luokkaa. Sumuun peittyvät kuuset ja tuntureiden laet toi kuitenkin hyvää vaihtelua, ja olivat aivan siistin näkösiä nekin. Sarviojalta kiipesin Kaarnepäälle ja palasin takaisin Aittajärvelle tuntureiden lakia pitkin. Näin kolmen hirven jolkottavan sumun sekaan minua karkuun. Kuvaa en ehtinyt saada.

Takaisin autolla. Ensikosketus siviilivaellukseen UKK-puistossa jäi mieleen kyllä positiivisena. Suomalaista maisemaa, monenlaista. Metsää ja jokia, kivikkoisia tuntureita, aukeaa kumpuilevaa maisemaa. Suuressa kansallispuistossa riittää nähtävää vielä moneksi reissuksi. Ensi kerralla suunnittelen reittiä paremmin etukäteen, nyt pari viimeistä päivää jäi vähän lyhyeksi kun matka loppui kesken. Toisaalta joskus on kiva ottaa rennomminkin ja lueskella vaikka kirjaa tai tehdä polttopuita tuvalla. 

Ei tarvi ottaa aina niin kilometrien nielemisen kannalta, vaikka se onkin ensimmäinen asia mitä kaverit kysyvät kun palaat vaellukselta.

#5 Takaisin Kilpisjärvelle

Viides päivä alkoi laskeutumisella tunturista pari kilometriä Kuohkimajärven tuvalle. Siellä nautin aamupalaa ja tein vähän puuhommia. Tuvalle oli tuotu vanhoista pitkospuista purettuja pöllejä joita paukuttelin klapeiksi. Autiotuvilla jokainen retkeilijä tekee oman osansa, ja perusperiaate on että tupa jätetään aina parempaan kuntoon kun sinne tullessa. Valmis kasa kiehisiä siivotussa tuvassa on mukava vastaanotto seuraavalle kulkijalle. 

Iltapäivä meni vaeltaessa takaisin autolle Mallan luonnospuiston läpi. Pääsin senkin sitten näkemään päivänvalossa, ja tein piston Pikku-Mallan päälle, jossa makustelin kupillisen teetä ja suklaata. 

#4 Måskohytta - Pältsastugan - Yö tunturissa

Söppänältä moskun pirtiltä matka jatkui Ruotsiin. Länsinaapurin puolella Pältsastuganilla söin kahden aikaan päivällä ruuan. Iso Pältsan mökki oli sesongin ulkopuolella kiinni, mutta kuvassa olevassa tuvanvartijan mökissä oli toinen puoli auki vierailijoille. Se oli vastoin luuloani myös maksullinen tupa, joten en jäänyt sinne yöksi, vaan jatkoin matkaa kohti Kilpisjärveä, valoisaa aikaa kun oli vielä reilusti jäljellä. Illan tullen pääsin puhelinverkkoon ja pienessä tihkusateessa päätin koittaa kotoa löytynyttä bivakkia (makuupussin suojapussi sadetta ja tuulta vastaan). 

Goretex Bivacista minulla oli hyviä kokemuksia inttiajoilta Ivalosta. Bivakissa kuusen alla nukkui paremmin kuin ahtaassa sissiteltassa, jossa lämpötila seilasi ylös ja alas, ja vaihtuvat vartiomiehet konttasivat tunnin välein jalkojen päällä. Jos vaan kamppeet eivät olleet kastuneet liiaksi, nukuin mieluummin bivacissa. Nyt minulla oli myös riippumaton sadesuoja, jonka viritin vaellussauvojen väliin katokseksi.

Rostan “mökkikylä” oli aivan tyhjillään. Kuvanottopaikan kohdilla on pieni alue tunturissa johon tulee puhelinverkko. Sieltä laitoin viestiä kotiin että kaikki on kunnossa. En jaksanut tyhjälle Rostalle jäädä yötä vielä viettämään, vaan jatkoin matkaa ruuan jälkeen 7 km päähän Måskohytalle.

Pikkuinen Måskohytta löytyi Moskánjávrin rannalta pimeän jo tultua. Viimeiset kilometrit tulin otsalampun valossa yrittäen pysyä paikoitellen näkymättömiin katoavalla polulla. Välillä meinasi olla vähän märempää maastoa ja mielessä kävi jo yksin yöllä suohon uppoaminen, mutta kuivin sukin sitä löysi perille aivan hyvissä voimissa lähes 30 kilometrin päivämatkan jälkeen.

Kynttilät tuo tunnelmaa ja valaistusta tupaan iltaisin. 

#2 Kuohkimajärvi - Gappo

Seuraavana päivänä vaelsin aurinkoisessa säässä Gappolle Norjaan. Maisemat hiveli silmää ja matka taittui mukavasti. 

Toisessa kuvassa perinteinen lounas, jonka syön yleensä parin-kolmen tunnin kuluttua aamupalasta tai sitten kun rupeaa siltä tuntumaan. Eväsrasiaan pakattu nuudeli valmistuu termariin valmiiksi keitetyllä vedellä nopeasti, samaan rasiaan mahtuu aamulla tehty eväsleipä, kaakao- tai kahvijuomapussi ja vaikka myös suklaapatukka. Ruokatauko ei siis hidasta matkaa kun sen vartin, ja syömällä tarpeeksi päivän aikana pysyy energiatasot hyvin ylhäällä ja homma pysyy mukavuusalueella pitempinäkin päivinä. :)

#1

Syyskuun loppupuolella 2016 kävin neljän vuorokauden soolovaelluksella kolmessa valtakunnassa.