En nyt väitä että tästä tilanteesta ei sais huumoria repiä - saa ja pitää koska muuten lähtee järki - mutta tiedän että täälläkin on populaa jotka ei lue uutisia, joiden medialukutaito ei ole vahva, ja muuta sakkia joka ahdistuu tälläsestä epämääräisesti kantaaottavasta läpästä ja siirtyy kohti foliohattuilua. Joten joo, koska en saa mielenrauhaa tietäen että jengi ei lue uutisia ja kohtaa koronajuttuja somen kautta enimmäkseen, vastaanpa sitten tähän. (20.4.2020) Jännittävästi asiat tuppaa olemaan huomattavasti vähemmän sekavia kun lukee muutakin kun otsikon.
Nyt lapset Suomen perustuslaki auki! Ja toinen: ValtioministeriĂśn UKK asiasta.
Ensiksi on otettava huomioon perustuslain 23 §, eli perusoikeudet poikkeusoloissa. Tiivistettynä ja yksinkertaistettuna: Perustuslaki on kaikkein ylin laki Suomessa, ja sen muuttaminen ja siitä poikkeaminen on tehty vaikeammaksi kuin tavallisen lain kohdalla. Perustuslaki turvaa (ja määrittää) perusoikeudet lain toisessa luvussa. Nämä on ne âkaikkein pyhimmätâ joita voi ainoastaan 23 § nojalla rajoittaa. Todella, todella tiivistettynä: Suomella on ollut 1900-luvun politiikassa tapana herkästi poikkeuslailla kiertää âväliaikaisestiâ perustuslakia, ja nykyään koitetaan välttää tällaista tai tätä muistuttavaa käytäntÜä viimeiseen asti.
1. Kotoa ei saa lähteä minnekään paitsi, jos lähtee niin sitten saa.
2. Kyläillä ei saa, mutta se ei ole kiellettyä.
Lähtemisen ja kyläilyn varsinainen kieltäminen kajoaisi useisiin perusoikeuksiin. Tunnistetaan myĂśs, että näin radikaaleja kieltoja on mahdoton valvoa ja toteuttaa käytännĂśssä, eikä kaikkiin ârikkomisiinâ olisi edes sopivaa rangaistusta lainsäädännĂśssä. Tämän ajatus aukeaa paremmin kun huomioi sen suosituksena. Halusit tai et, kannat vastuuta kanssaihmisistäsi tällaisessa tilanteessa, ja suurimmassa osassa tilanteita se toteutuu parhaiten välttämällä sosiaalisia tilanteita ja ihmisten ilmoilla oloa. Lenkkipolulla et todennäkĂśisesti koronaa tartuta tai saa, koska yleensä ihmiset välttävät toistensa lääppimistä näissä paikoissa.
3. Maskeista ei ole tutkittua hyÜtyä, mutta niitä pitää kuitenkin käyttää.
4. Kangasmaskien käyttÜä suositellaan eikä niistä ole tutkitusti hyÜtyä.
Maskeja on erilaisia, ja oikein käytettynä toiset ovat hyÜdyllisempiä kuin toiset. Kangasmaskin käyttÜä on suositellut THL:n pääjohtaja, mutta ministeriÜ ja THL eivät. Kangasmaski oikein käytettynä voi suojata muita tartunnalta, joten jos et ole varma oletko sairastunut, voit käyttää maskia muiden takia. Kangasmaski ei kuitenkaan suojaa itseäsi tartunnalta.
6. Kaupat ovat kiinni paitsi ne, jotka ovat auki.
7. Kuntosalit ovat kiinni paitsi ne, jotka ovat auki.
Kauppojen, kuntosalien yms. sulkeminen valtion toimesta puuttuisi moneen perusoikeuteen, mutta pääasiassa 18 § (Oikeus tyÜhÜn ja elinkeinovapaus). Verrattuna ravintoloihin tartuntariski on pienempi. Seuraukset sulkemisesta olisivat erityisen raskaat ja pitkäkantoiset. Siksi valtio ei ole käskenyt sulkea näitä, vaan kaupat, kuntosalit yms. itse tekevät tämän päätÜksen oman tilanteensa huomioiden. Normaali aukiolo on siis sallittu, mutta asiakkaiden turvallisuus on huomioitava.
8. Ruuat pitää tilata verkosta. Jos nyt jättää tilauksen, niin ruokaa voi vielä saada juhannukseksi.
Ruokakuljetusten kanssa on paikallisia ongelmia, koska ei ole esim. tarpeeksi henkilÜkuntaa kuljettamaan tai kannettavia maksupäätteitä, joten jos tilaa ruokakassin sitä ei välttämättä saa tunnin sisään. Kaupat kuitenkin pyrkivät korjaamaan tilannetta ja ovat jo onnistuneetkin monin paikoin.
Unrelated - Suomen omavaraisuus ruuan suhteen on about 80% (vrt. Ruotsi 50%). Nyt kannattaa pastan sijaan syÜdä perunaa, koska on saatavilla (ei mene esim. kouluihin ja ravintoloihin kuten normaalisti).
10. Korona on vaarallista vain vanhoille ja vaivaisille ja niille perusterveille nuoremmille, jotka siihen kuolevat.
Kaikki taudit ovat vaarallisia tietyille ihmisryhmille. Tutkimukset viittaavat siihen, että veriryhmä vaikuttaa COVID-19 (ja muiden tautien) rajuuteen, minkä takia jotkut âperusterveet nuoretâ saavat sitten sen vaarallisemman version. Lisäksi monilla perusterveillä saattaa olla jokin piilevä sairaus tai muu vastaava, joka ei koskaan edes selviä. Tämä ei ole mitään uutta, vaan pitää paikkansa kaikkien tautien ja aikojen kohdalla. Hyvät elämäntavat ja perusterveys pienentävät riskejä, mutta eivät poista niitä. (HUOM! Ne silti pienentää!)
11. Käsineitä ei tarvitse käyttää, mutta mihinkään ei pidä koskea paljain käsin.
Kun peset vessan, sulla on varmaan käsineet, koska hyi kakkaa. Sitten kun oot pessyt vessan, sä et jätä niitä käsineitä käteen kun meet syÜmään sipsejä. Käsineitä voi käyttää tarvittaessa, mutta vain oikein käytettynä ne suojaavat. Vältä paljain käsin koskemista, joo, mutta aina ei voi voittaa. Pese niitä helvetin käpäliä.
12. Paras keino pitää korona kurissa on testaaminen. Siksi ketään ei nyt testata.
Testausta lisätään jatkuvasti testauskapasiteetin kasvaessa. 15.4.2020 Suomessa pystytään testaamaan yli 4000 näytettä päivässä.
13. MÜkille ei saa lähteä eikä se ole kielletty.
14. Uudenmaan sulku purettiin, mutta sieltä ei saa lähteä minnekään eikä sinne saa mennä.
Jälleen kerran, koitetaan välttää perusoikeuksiin puuttuminen viimeiseen asti. MÜkkeilijät saattavat olla oireettomia tartuttajia. Kunnat ovat ne jotka tähän mennessä ovat äänekkäiten pyytäneet mÜkkeilijÜitä pysymään kotona. Uudenmaan sulku on tällä vuosisadalla Suomen poikkeuksellisin ja rajuin rajoitus - ensimmäinen kerta kun tätä PL 23 § on sovellettu - ja sen luonteen takia pyritään välttämään samanlaisia rajoituksia jos vain mahdollista.
15. Ulkomailta palaaville ei ole karanteeni, mutta heidän pitää odottaa kaksi viikkoa ennen kuin he ovat kontaktissa kehenkään.
UlkoministeriĂś ja THL ohjeistavat 2 viikon âkaranteenia vastaaviin olosuhteisiinâ. Ymmärtäänkseni sanavalinta viittaa siihen, että saat kuitenkin olla kotona tai valitsemassasi paikassa, kun joissain maissa karanteeni tapahtuu määrätyssä paikassa. Voi myĂśs olla, että karanteeniin voi määrätä vain jos tiedetään tai on syytä epäillä taudin tartuntaa näin yleensä? Joku muu osannee vastata paremmin, itse en lĂśytänyt tietoa.
16. Pandemia kestää kolme kuukautta tai kolme vuotta tai ehkä se ei pääty koskaan.
Jos pandemia pyyhkäisisi ilman rajoituksia koko maailman läpi, se olisi ohi nopeasti. Rajoitusten kanssa sen kesto pitenee. Voi olla, että tämä kyseinen koronavirus on tullut jäädäkseen ja jää osaksi tautikiertoa. Maailma ei tietenkään siihen pysähdy, ja hoito/rokote keksitään ennemmin tai myÜhemmin.
17. C-vitamiinista ei ole hyÜtyä koska Juhani Knuuti sanoo.
Vitamiinivalmisteiden hyÜty on jännittävä asia ja suosittelen tutkimaan asiaa itsenäisesti. On kuitenkin todennäkÜistä, että enemmän tai vähemmän perusterve ihminen joka noudattaa suhteellisen terveellistä ruokavaliota ei hyÜdy vitamiinivalmisteista laisinkaan, koska saa ruoasta tarvitsemansa. Joillekin puutostilasta kärsiville vitamiinivalmisteet ovat hyÜdyksi, mutta suurimmalle osalle väestÜstä turhia (ja harvoissa tapauksissa vaaraksi). Vitamiinit itsessään ovat kuitenkin ihan hyvä juttu, vaikkei vastaus koronaan.
18. Suomen tartuntakäyrä on laskenut tavoitetasolle ja siksi pahin on vielä edessä.
Tartunnan hillintä pyrkii siihen, että terveydenhuolto pystyy vastaamaan tarpeeseen. 14.4.2020. Ruotsissa on ollut 915 ihmistä tehohoidossa, kun paikkoja on ollut yhteensä 1050 - paikkoja on jo onnistuttu lisäämään. Suomessa 19.4. tehohoidossa on 68, ja 1.4. tehohoidon paikkoja on ollut 400, ja tarkoitus on lisätä niitä tuhanteen. Näin pyritään turvaamaan perusoikeuksien toteutuminen ja ettei ihmisiä kuole sen takia, ettei hoitoa ole saatavilla. Suomessa tulee tartuntoja ja kuolemia lisää, mutta tilanteen eteneminen on hallinnassa ja tarpeisiin voidaan vastata.
19. Virus elää pinnoilla tunnin tai kaksi tai viisi päivää ja koronan voi saada maitopurkista tai sitten ehkä ei, koska virus ei näkÜjään pysy kauaa toimintakykyisenä, joten kaikki ostokset pitää pestä eikä niihin saa koskea paljain käsin.
Järki käteen. Toisia elintarvikkeita käpälÜidään kaupassa enemmän kuin toisia, niin jos siitä mielenrauhaa saa niin peskää. Paras suoja edelleen on se, että peset niitä omia kätÜsiä ja huolehdit, että elinympäristÜsi on puhdas.
19. Sanna Marin tekee koko ajan huonoja päätÜksiä, minkä takia hänen kannatuksensa on yli 80 prosenttia.
Ăänekkäimmät soraäänet eivät välttämättä korreloi todellisen kannatuksen kanssa, ja niin edelleen. Pääministeri ei yksin näitä päätĂśksiä tee, vaikka onkin asian kasvot.
20. Sitten on myÜs WHO, Bill Gates, 5 G-mastot, pakkorokotukset, huoltovarmuusvirasto, Tiina Jylhä ja hesalaiset mÜkkeilijät.
WHO:n syyttäjät: Trump, muiden maiden trumpahtavat vastineet, foliohatut. Bill Gates, 5-G, pakkorokotukset: Foliohatut. Huoltovarmuusvarasto, Tiina Jylhä: Lukekaa uutisia. Jopa Seiska on onnistunut raportoimaan kohtuullisesti tästä Onni Sarmasteesta. Hesalaiset mÜkkeilijät: Tbh niistä ei tykätä normaalistikaan.
Pitäkää järki päässä ja toimikaa vastuullisesti. Seuratkaa sitä, mitä Suomessa suositellaan ja miten toimitaan. Jos rupeatte sooloilemaan koska maassa X tehdään näin, miettikää uudestaan. Suomessa on valittu tietty linja, joka toimii kun tarpeeksi moni sitä noudattaa. Ja lukekaa uutisia luotettavista lähteistä.