#zombit

Toisella kertaa matkustin kolmen serkkuni kanssa purjeveneellä jäätyneessä järvessä tai meressä. Oli pimeää, tuuli kovasti ja veden pinnalla oli paksu kerros puuterilunta. Veneemme liukui lumessa ja pyyhälsimme liikkuvien lumisten dyynien läpi metsään, jossa meidän täytyi varoa zombeja.

Olin päätynyt ystäväni kanssa hylätylle alukselle, joka yritti ilmeisesti simuloida jonkinlaisen planeetan päällisiä olosuhteita. Sillä oli sisäpinta-alaa ehkä isohkon omakotitalon verran. Tutkimme paikkoja ja löysimme järveä matkivan vesialtaan. Kun olimme menossa järveen sieltä nousi halkaisijaltaan ehkä 20 senttinen pienoisaurinko. Sen pinta oli ensin tumma, mutta sitten se syttyi liekkeihin. Vesi teki siihen tummia läikkiä, jotka se poltti pois. 

Tiesimme, että pienoisauringot ovat aggressiivisia, joten päätimme, että nyt on aika lähteä helvettiin tältä alukselta. Pienoisaurinko lähti jahtaamaan meitä. Hyppäsimme avaruuteen vievään kelkkaan ja avasimme ilmalukon. Koska tarvitsimme jonkun työntämään kelkkaan vauhtia, loin nopeasti itsestäni kopion. Se kävi yhtä sujuvasti, kuin olisi heittänyt pallon ilmaan. 

Työnsin kelkan liikkeelle ja suljin ilmalukon. 

Olin kopio itsestäni ja olin täyttänyt tehtäväni. Katsoessani edessäni säkenöivää pienoisaurinkoa tiesin kuitenkin, että en aikonut vielä kuolla. Juoksin karkuun. Aurinko hyökki päälleni ja yritti polttaa minua. 

Lopulta tajusin, että aurinko halusi myös ulos ilmalukosta. Se halusi vapauteen. 

“Hyvä on. Mutta tehdään tästä vaihtokauppa. Anna minulle jotain”, sanoin. Aurinko muutti hupparini rakennetta. Yhtäkkiä hupparissani oli hyvin omituisia kuvia ihmisistä, yksisarvisista ja kukkakedoista. Tai siis oletan, että niiden oli tarkoitus esittää sellaisia. Ne näyttivät siltä, kuin ne olisivat olleet jonkinlaisen tekoälyn ajatus siitä, miltä hienon fantasiamaiseman pitäisi näyttää. Oikeastaan se näytti lähinnä hieman häiritsevältä, mutta jotenkin pidin siitä. Lisäksi huparistani kasvoi nappikuulokkeet, josta soi jonkinlaista eteeristä musiikkia. 

Tuijottaessani hupparia aurinko kävi kärsimättömäksi. Kelpasiko paita? Sai kelvata. Avasin ilmalukon ja päästin auringon menemään. Suljin ilmalukon ja mietin tekikö alus mulle lisää ilmaa jostain, vai loppuisiko multa ilma jossain vaiheessa. Laitoin kuulokkeet korviin ja kuuntelin eteeristä musiikkia. Tunsin rentoutuvani vähän. Ehkä mä selviäisin.

Sitten, oli kuin joku sisälläni olisi sanonut, että lepo riittää. Aika herätä. Ja vedestä alkoi nousta zombeja. Ne olivat hyvin hitaita, mutta niitä oli paljon, eikä minulla ollut käytännössä mitään aseita. 

Olin jumissa ikkunalaudalla ja alle alkoi kerääntyä zombeja. En halunnut pitää meteliä rikkomalla ikkunaa, joten yritin ensin hutkia jollain mopilla zombeja. Se ei tuottanut tulosta. Sitten huomasin, että yksi ikkunoista oli auki ja pääsin punkemaan itseni siitä ulos.

Ulkona ei ollut ketään. Suuntasin tielle, jossa näin liikettä ja ajattelin, että ehkä voin liftata jonkun kyytiin. Ensimmäisenä kohdalle osui pieni lauma koiria, jotka oli sidottu muovilaatikkoon, jossa oli pyörät. Se näytti joltain dyykkariversiolta valjakosta. Ajattelin, ettei minulla varmaan ole varaa nirsoilla ja istuin kyytiin.

Koirat lähtivät liikkeelle. Ensin se liikkui hitaasti, mutta sitten ne pääsivät mukavaan rytmiin. Hoksasin myös, miten sitä joukkiota sai ohjattua nykimällä niiden hihnoja sopivasti. Päädyin keskelle jotain aitausta. Maa oli ruohotonta ja kumpuilevaa ja aidat sen ympärillä suht jykevää puuta.

Yritin ensin etsiä tietä ulos aitauksesta, mutten onnistunut. Sitten aitauksesta aukesi ovi ja sieltä tuli mies, jonka naamassa oli mutaa ja jotain punaista.

"Ole pliis ihminen", sanoin ääneen, koska en olisi jaksanut tapella.

*alitajuntani mukaan

Auringonvalon puute

Toivottomuus / apatia

Sosiaalinen deprivaatio

Kuolemanjälkeisyyden kultti

Aggressiot