#taiat

Laitoin kukkia tyynyn alle, käänsin sukatkin väärinpäin, että näkisin tulevan puolisoni unessa.

Arjen muuttuminen juhla-ajaksi muuttaa myös käyttäytymisen rutiinia ruoan ja juoman suhteen. Juhla-aikana voidaan syödä erilaista ruokaa ja syödä runsaammin ja paremmin kuin arkena. Kansanomaisiin merkkipäiviin on tuonut juhlan tunteen jo se, että ihminen on voinut syödä itsensä kylläiseksi. Myös runsas juominen on kuulunut tiettyjen merkkipäivien ja vuotuisjuhlien kuvaan. Jouluksi on valmistettu väkevää jouluolutta, sahtia, kaljaa tai viinaa ("Juoman jouluna pitää, lihaa syömän laskiaisna"). Kekrinä otti kuvausten mukaan ryypyn sellainenkin, joka ei tavallisesti juonut ("Köörinä pitää olla humalassa", Kiuruvesi). Vanha kevätkylvöjuhla oli 1500-luvulla Ukon maljan juominen, juhla, jossa Agricolan kuvauksen mukaan juopui sekä "piika että akka" ja jossa "paljon häpeää tehtiin". Käräjäpöytäkirja kertoo 1662 hauholaisten juoneen kannun olutta sateen saamiseksi. Juomisrituaalia pidettiin siis hyödyllisenä tapana, johon oli perinnäinen oikeutus.

Nykyisin maagisiksi leimatut menettelyt ovat aikanaan olleet luonnollinen osa ihmisten arkielämää. “Taikoja tekivät kaikki. Uskovaisinkin talonpoika suoritti niitä joskus. Usein niitä ei edes tajuttu taioiksi; teon alkuperäinen merkitys oli unohdettu ja sitä luultiin vain normaaliksi menettelyksi kyseessä olevassa tilanteessa”, Ilkka Mäntylä toteaa tarkastellessaan 1600-luvun suomalaisia tuomiokirjoja (1969). Pöytäkirjat osoittavat, ettei ihmisillä aina ollut selvää käsitystä siitä, mikä oli rangaistavaa magiaa. Niinpä vuonna 1666 pohdittiin Eurajoella, oliko kirkkoherra Martti sytyttänyt hallatulet pelloille Pyhän Johanneksen yönä (juhannuksena) “taikauskon vuoksi” vai muusta syystä. Vuonna 1699 Uudenkaupungin raastuvanoikeudessa Margetta Antintytär todisti seisauttavansa verenvuotoa ja huojentavansa haavakipuja “ei suinkaan noitatempulla” vaan ainoastaan muutamilla sanoilla, joita hän ei nyt sanonut kuitenkaan voivansa lausua näin monen läsnä ollessa, koska ne sitten kävisivät tehottomiksi.

Ennen oli tapana, että jyrinpäivän aamuna laskettiin lehmät ensi kerran ulos. Olkiside pantiin oviaukon yli, ja emäntä rupesi oven päälle kahareisin, niin että lehmät kulkivat olkisiteen ja emännän haarojen alitse. Silloin uskottiin, että karhut eivät syö kesällä elukoita.

“Nuottamiehet kuin menevät ensi kerran vesille, niin ottavat koskesta kolme kiveä, ne pujottavat perän läpi sillä paikalla, josta lähdetään laskemaan nuottaa järveen. Pujottaessa sanotaan: